Historia

Vimpelin Mieslaulajien juuret ovat aina 1800-luvulla saakka. Ruotsalaissyntyinen Poikolin johti paikkakunnalla 1890-luulla"mieskööriä". Harrastusta jatkoivat 1900-luvun alkupuolella Josua Tamminen, Jalmari Latvala ja Helge Lakanen. Kevättalvella 1923 oli kuoron perustamiskokous kansakoululla. Perustamiskokouksessa olivat paikalla kuoron ensimmäinen johtaja Leonard Männikkö ja seuraavat laulajat: Jalmari Latvala, Armas Pellikka, Urho Kotkaniemi, Toivo Kotkaniemi, Arvo Heikkilä, Toivo Pajala, Aarne Nurmi, Joel Piilikangas, Emil Lakanen Väinö Lakanen, Einari Ala-Heikkilä, Väinö Pekanheimo, Reino Rintala, Olavi Havinen ja Jalmari Kujanpää.

Väinö Pekanheimo oli käynyt oppikuolun Kauhavalla. Nuorena ylioppilaana hän tuli kuoron johtoon 1931. Hän on myös suunnitellut kuoron merkin, joka otettiin käyttöön 1933. Samana vuonna oli kuoron 10-vuotis konsertti. Sotien aikana kuorotoiminta oli luonnollisesti hiljaisempaa, mutta kuoro toimi ja lauloi Leo Siukolan johdolla mm. sankarivainajien siunaustilaisuuksissa.

1954 kuoro koki voimakkaan nousukauden. Kuoron johtoon astui nuori kanttori Matti Vihtonen. Ohjelmisto oli vaativaa ja laulajiakin peräti 39. Matti Vihtonen johti 30-vuotiskonsertin kansakoulun juhlasalissa 24.5. 1955.
Ohjelmisto oli ensimmäiset vuosikymmenet isänmaallista ja vakavaa. Siihen vaikutti Suomen pyrkimys irtautua Venäjästä 1800-luvun lopulla, itsenäistyminen ja sodat. Toki kuoro lauloi myös helppoja kansanlauluja.

Matti Vihtosen jälkeen kuoroa johtivat Leonard Männikkö, Pentti Salmela ja Tauno Kotkaniemi. Kotkaniemen johdolla harjoiteltiin Lakaniemen koululla ja mukaan oli saatu uusia nuoria laulajia.
Tauno Kotkaniemi ja Matti Katajamäki tavallaan aloittivat uuden aikakauden kuoron historiassa. Katajamäki aloitti tehtävässään1962. Harjoituksia jatkettiin Lakaniemen koululla, mutta melko pian harjoitukset siirtyivät Kirkonkylän koululle. Matin aikana tehtiin ensimmäinen LP-levy yhdessä Järviseudun Pelimannien kanssa. Suuri ansio levyn teossa oli Tauno Kotkaniemellä. Hän sovitti kuorolle paikallista ja traditionaalista kansanmusiikkia.

Matin johdolla tehtiin ensimmäiset konserttimatkat ulkomaille Leningradiin, Norjaan Mosviikiin ja Ruotsin Skövdeen ja Boråsiin. Kuoro sai myös ensimmäiset yhtenäiset esiintymisasut 1960-luvun alussa. Kuoron toimintaan tuli kiinteästi oma pelimanniyhtye, jossa soittivat aluksi Viitaniemen pelimannit Matti Viitaniemi, Heikki Viitaniemi, Aukusti Viitaniemi ja Reino Linna. Nopeasti kuorolle tuli oma säestysryhmä: Aimo Mässbacka viulu, Olavi Anttila harmonikka ja Viekko Kataja kontrabasso. Lauluissa oli vahva pelimannihenki ja kevyempi ote. Matin aikana aloitettiin perinteeksi tulleet joulukonsertit.

1982 kuoron johtajaksi tuli opettaja Olli Uusitupa. Hänen aikana kuoro on tehnyt lukuisia konserttimatkoja sekä ulkomaille että kotimaahan. Kuoro on osallistunut aktiivisesti sulasolin toimintaan EP:n piirissä. Madetoja kilpailuissa kuoro on ollut mukana Oulussa, Lahdessa, Espoossa ja Tampereella. Laulujuhlilla on esiinnytty Porissa, Kotkan meripäivillä ja Kuopiossa. Merkittävimpiä tapahtumia ovat olleet konserttimatkat Yhdysvaltoihin New Yorkiin ja Floridaan 1986 sekä Kanadan Sudburyyn amerikansuomalaisten laulujuhlille 1989. Konserttimatkoja on tehty myös Ruotsiin, Norjaan ja Viroon. Sveitsissä vierailimme kesällä 1997. Kuoro on palkittu Mieskuoroliiton "Meirän Kukkoo" toimintapalkinnolla.

Ohjelmisto on muuttunut monipuolisemmaksi kattaen koko mieskuorolaulun alueen: perinteinen kuorolaulu, joulumusiikki, hengellinen ojelmisto, pelimannimusiikki, viihdemusiikki, pop ja nykymusiikki. Paljon käytetään kuoronjohtajan omia sovituksia.

Kuoro jatkaa aktiivista toimintaansa. Kesällä 2012 osallistuimme Sulasolin laulu- ja soittojuhlille Kuopiossa ja esiinnyimme Kaustisen kansanmusiikkifestvaaleilla. Vuonna 2013 kuoro juhli 90-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla Aapiskujan koulun juhlasalissa solistinaan oopperalaulaja Heikki Siukola. Keväällä 2015 osallistuimme Tampereella Tamperetalolla pidettyyn kansainväliseen Madetojakilpailuun jo neljännen kerran.




 
ä


Ajankohtaista

Harjoituspaikka vaihtunut Järviseudun sairaalan vanhaan ruokasaliin "korkean talon" alakerta! Tiistai klo 18.30 - 21.00